Miten saada Facebook-sivun tykkäykset kasvamaan? - 5 + 1 vinkkiä

Kuinka Facebook-sivulle voi saada lisää tykkääjiä? Pitääkö vain järjestää arvontoja ja kilpailuja vai onko mitään muita keinoja?

Tätä minulta kysyttiin viimeksi eilen ja päätin kirjoittaa aiheesta blogiin, koska kysymys on hyvin yleinen.

Mutta ennen kuin mennään vinkkeihin, on hyvä hieman pohtia sitä, miksi Facebook-sivun tykkääjämäärää halutaan kasvattaa.

Kun uusi Facebook-yrityssivu on luotu ja sinne aletaan julkaista sisältöä, olisi tietysti hyvä, että sivulla olisi jo joukko seuraajia, joille sisältöjä näytetään. Lisäksi kun sivulla on jo hieman tykkääjäpohjaa “todisteena”, on uusien ihmisten helpompi tykätä sivusta.

Tykkääjät ovat siis tärkeitä yrityssivulle, mutta määrä ei aina ole yhtä kuin laatu. Kannattaa mieluummin keskittyä hankkimaan Facebook-sivullesi omaa kohderyhmääsi edustavia seuraajia, ei aivan ketä tahansa.

Et nimittäin hyödy siitä mitään, että postauksesi näkyvät suurelle joukolle sellaisia ihmisiä, joita asiasi ei ollenkaan kiinnosta. On paljon parempi, että sivullasi on esimerkiksi 500 kohderyhmääsi kuuluvaa tykkääjää kuin se, että tykkääjiä on tullut arvontojen kautta vaikkapa 2000, eivätkä he ole oikeasti kiinnostuneita muusta kuin arvonnoista. 

Mutta mikä on tärkein asia ymmärtää tykkääjien saamisessa ja varsinkin heidän pitämisessään?

Tähän vastaus on hyvä sisältö.

Ilman hyvää, seuraajiasi kiinnostavaa sisältöä ei tykkääjien hankkiminen tule olemaan menestystarina. Palataan tähän kohdassa 4, nyt siis 5+1 vinkkiä Facebook-sivun tykkääjämäärän kasvattamiseen:
 

1. Kutsu kaverisi tykkäämään

Tätä neuvoa hyödyntämällä voit saada helposti sivullesi muutaman sata tykkääjää ja jos sivullasi on muitakin ylläpitäjiä, myös he voivat kutsua omat kaverinsa. Kaikki kutsutuista eivät tietenkään ole oikeaa kohderyhmääsi, mutta aluksi tässä asiassa voi hieman joustaa, koska sivulle on hyvä saada rakennettua jonkinlainen tykkääjäpohja, jotta jatkossa on helpompi saada myös muut ihmiset tykkäämään sivusta.

Käytä siis yrityssivusi Kutsu kavereitasi –toimintoa hyväksesi ja naputtele kutsut omille Facebook-kontakteillesi. Se on nopeasti tehty ja voit sen jälkeen siirtyä muihin tapoihin saada uusia tykkääjiä.
 

2. Jaa julkaisusi sopiviin ryhmiin

Facebookissa on lukematon määrä erilaisia harraste- ja ammatillisia ryhmiä, joissa on tuhansia jäseniä. Mieti missä ryhmissä oma kohderyhmäsi voisi olla, liity ryhmiin ja jaa niissä tärkeimmät postauksesi. Tätä kautta voit saada paljonkin aiheestasi kiinnostuneita uusia seuraajia. Kannattaa kuitenkin ensin selvittää ryhmän säännöt, sillä kaikissa ryhmissä ei ole sallittua mainostaa.

Muista aina lisätä mukaan oma saatteesi eli miksi jaat kyseisen postauksen ja miksi sitä kannattaa klikata. Osallistu keskusteluun ja vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin. Älä sorru spämmäämään, eli jaa joka päivä samaan ryhmään tai montaa kertaa samaa postausta lyhyen ajan sisällä.
 

3. Tee sivullasi selväksi kenelle se on tarkoitettu

Tämä voi olla monelle ilmiselvää, mutta toisaalta monelta tämä tärkeä seikka myös tuntuu unohtuvan: Facebook-sivun täytyy olla brändisi mukainen, ammattimainen, sivun tietojen on oltava ajan tasalla ja tietoa on tarjottava riittävästi. 

Kun kansikuva, sivun tiedot ja sisältö ovat linjassa keskenään, sivullesi tulijalle selviää helposti, tarjoaako sivu hänelle jotakin ja kannattaako sitä tykätä.

 

Tässä muutama kohta, jotka sivun tiedoissa kannattaa huomioida:

Tietoa-sivu

Facebook-sivusi Tietoa-osioon saat tuotua kaikki yritystäsi koskevat tiedot kuten yhteystiedot, aukioloajat, kuvauksen yrityksestäsi, tuotteistasi tai palveluistasi jne. Kannattaa täyttää kaikki kohdat jotka pystyt ja kirjoittaa myös Tarina-osio.

 
Facebook-sivun Tietoa-osio kannattaa täyttää huolella.

Facebook-sivun Tietoa-osio kannattaa täyttää huolella.

 

 

Profiili- ja kansikuva

Facebook-sivusi profiili- ja kansikuva luovat sivustasi ensivaikutelman, joten ne kannattaa valita viisaasti. Profiilikuvaksi paras vaihtoehto on yleensä logo, mutta jos olet yksinyrittäjä ja esimerkiksi valmentaja tai konsultti, voit käyttää myös edustavaa kuvaa itsestäsi. 

Kansikuva on sivusi suurin visuaalinen elementti, joten se kannattaa hyödyntää tuomalla siinä esiin se asia, jonka haluat ihmisten ensin näkevän ja ymmärtävän brändistäsi.

 

Kiinnitetty julkaisu

Tiesitkö, että pystyt kiinnittämään haluamasi postauksen sivusi ensimmäiseksi postaukseksi? Klikkaa vain julkaisun ylänurkassa olevia kolmea pistettä ja valitse “kiinnitä julkaisu”.

Tämä on hyvä keino tuoda esimerkiksi poikkeuksellisen paljon ihmisiä kiinnostanut postaus kaikkien sivullesi tulijoiden eteen ennen muita julkaisujasi.

 
Voit kiinnittää ja poistaa julkaisun kiinnityksen julkaisun ylänurkan valikosta.

Voit kiinnittää ja poistaa julkaisun kiinnityksen julkaisun ylänurkan valikosta.

 


4. Tuota hyödyllistä sisältöä ja sponsoroi sitä

Saat uskollisia seuraajia, kun tuotat säännöllisesti kiinnostavaa sisältöä sivullesi, etkä vain pelkkiä tuotemainoksia. Pidä unelma-asiakkaasi mielessäsi kun luot uusia sisältöjä ja mieti aina, miten tämä postaus hyödyttää asiakastani. Jos et ole vielä luonut unelma-asiakkaastasi selkeää kuvaa, kannattaa sinun lukaista tämä kirjoitukseni ostajapersoonista jä käydä toimeen.
 

5. Tee tykkäyskampanja

Voit saada kohderyhmääsi kuuluvia uusia tykkääjiä sivullesi erittäin edullisesti myös Facebook-mainonnan avulla. Etenkin alkuvaiheessa kun uudella Facebook-sivulla ei vielä ole paljon tykkääjiä, kannattaa kokeilla maksullista tykkäyskampanjaa uusien tykkääjien saamiseksi. 

Tykkäyskampanjan saat luotua mainosten hallinnassa ja asettamalla kampanjatavoitteeksi “Sitoutuminen” ja valitsemalla vaihtoehdoista “Sivutykkäykset”.

Mainoksessa on tärkeää tuoda esiin se, miksi ihmisten kannattaa tykätä sivustasi, mitä he siitä saavat?

Tein itse alkuvuodesta testin, koska halusin nähdä kuinka paljon ja millä hinnalla pystyn saamaan omalle sivulleni tykkääjiä, jotka kuuluvat kohderyhmääni eli pienyrittäjiin.

Sain kahden viikon aikana yli 200 uutta tykkääjää sivulleni ja yhden tykkäyksen hinnaksi tuli 0,66€. Mikä tärkeintä, suurin osa näistä uusista tykkääjistä näytti kuuluvan kohderyhmääni eli mainoksen kohdennus oli myös onnistunut. 

No miksi tuo mainos sitten toimi niin hyvin? Syy oli hyvän kohdennuksen lisäksi ehdottomasti se, että onnistuin mainokseni viestissä. Mainostekstissäni lupasin yksinkertaisuudessaan näin: “Tykkäämällä saat viikoittain uusia ideoita ja neuvoja kannattavaan Facebook-markkinointiin.
 

+ 1. Kutsu julkaisuista tykänneet

Tästä hyödyllisestä ominaisuudesta harva on edes tietoinen, mutta sillä on mahdollista kasvattaa sivutykkääjämäärää todella tehokkaasti. Voit nimittäin kutsua kaikki julkaisuistasi tykänneet ihmiset tykkäämään myös Facebook-sivustasi.

Klikkaamalla jonkin postauksen tykkääjiä, avautuu sinulle lista kyseisestä julkaisusta tykänneistä ja näet siitä, onko henkilöt jo Facebook-sivusi tykkääjiä vai voitko kutsua heidät. Sinun tarvitsee vain painaa ”Kutsu” –nappulaa ja odottaa, että henkilö hyväksyy kutsusi liittyä tykkääjiisi.

Kutsut kannattaa lähettää mahdollisimman pian sen jälkeen kun henkilö on sitoutunut julkaisuusi, koska silloin asia on vielä tuoreena mielessä ja sivusta tykkääminen todennäköisempää.

 
Saat kutsuttua julkaisuistasi tykänneet ihmiset tykkäämään myös Facebook-sivustasi.

Saat kutsuttua julkaisuistasi tykänneet ihmiset tykkäämään myös Facebook-sivustasi.