[Vieraskynä] Miten pystyn olemaan tuottavampi somessa?

Vieraskynän kirjoittajana Tuomo Saareks

Oletko yrittäjä ja tuskailet sitä, ettei aikasi millään riitä markkinoimaan yritystäsi sosiaalisessa mediassa enää itse työnteon jälkeen? Varsin monella yrittäjällä on käsitys, että somessa täytyy viettää vähintään puolet työajasta ja se on aina pois itse työnteosta. Oikeilla toimintatavoilla pystyt minimoimaan ajankäytön ja olemaan jopa melko passiivinen somettaja, olematta kuitenkaan tehoton somettaja.

 

1. Valitse pelikenttäsi

Varsinkin pienyrityksille on tärkeää rajallisten resurssien vuoksi keskittyä esimerkiksi vain yhteen tai kahteen some-kanavaan ja tuottaa niihin aktiivisesti materiaalia. Jos pienyrittäjä lähtee mukaan jokaiseen some-kanavaan on lopputuloksena yleensä sekasotku eikä mikään kanava tule kunnolla hoidetuksi tai niissä jaetaan koko ajan samoja sisältöjä.

Tärkeää on myös miettiä tarkkaan, mitkä kanavat sopivat yrityksellesi. Asiantuntijapalveluita myyvä henkilö ei välttämättä saa Instagramista niin paljon vastinetta, kuin esimerkiksi Twitteristä, jossa pystyt jakamaan asiantuntijuuttasi, luomaan keskusteluja ja osallistumaan niihin. Kun taas yritykselle, joka “elää” kuvista sopii parhaiten Instagram tai Facebook.

 

2. Sisältöjen suunnitteleminen

Sosiaaliseen mediaan olisi hyvä luoda vaihtelevaa sisältöä. Sisällön laatuun kannattaa panostaa, sillä laatu korvaa määrän tässäkin asiassa. Kovin moni muu kuin uteliaimmat lähisukulaiset tuskin jaksaa lukea tylsiä blogipostauksia, jotka vain vievät heidän aikaansa tuomatta kuitenkaan lisäarvoa. Suunnittele aina etukäteen mitä somessa jaat, milloin jaat ja mitä arvoa jakamasi sisältö tarjoaa asiakkaalle.

Jakamalla laadukasta sisältöä joka esimerkiksi ratkaisee lukijan jonkin ongelman pääset todennäköisemmin lukijan “suosikit” -listalle ja tätä myöten saat hänestä sivujesi vakiolukijan ja mahdollisesti asiakkaan, joka ostaa tuotteitasi tai palveluitasi.
 

3. Facebook-päivitysten ajastaminen

Päivitysten ajastaminen on kätevä toiminto ja se vapauttaa sinut tuijottamasta kelloa silloin, kun päivitys pitäisi tuupata ulos. Ajastamisessa täytyy miettiä milloin kohderyhmäsi on parhaiten paikalla somessa. Yöllä kello 02:00 tehty päivitys on jo ehtinyt “vanhentumaan” asiakkaiden ruokatuntiin kello 11:00 - 13:00 mennessä. Oman käyttäjätilisi analytiikasta näet milloin seuraajasi on parhaiten paikalla.

Päivitysten ajastaminen vapauttaa sinut miettimästä joka hetki somea. Voit hyvän inspiraation vallassa kirjoitella kymmenen päivitystä ja ajastaa ne menemään näkyville miten itse haluat. Tietenkin valmista postausta on hyvä seurata sen verran, että et unohda vastailla siihen liittyviin kommentteihin ja kysymyksiin.