Toimiiko Facebook-mainonta vielä vuonna 2019?

Toimiiko Facebook-mainonta vielä vuonna 2019?

Yksi vuoden 2018 puhutuimmista aiheista Facebook-markkinoinnin osalta oli yrityssivujen julkaisujen orgaanisen näkyvyyden heikentyminen entisestään. Facebook ilmoitti alkuvuodesta tekevänsä muutoksia algoritmiinsa ja näyttävänsä jatkossa enemmän perheen ja ystävien päivityksiä, yritysten tekemien julkaisujen näkyvyyden kustannuksella.

Monet yrittäjät alkoivat pohtia, onko Facebook-markkinointiin järkevää enää panostaa ja uskaltaako maksulliseen Facebook-mainontaan laittaa rahaa, toimiiko sekään?

Fakta on se, että ilman rahallista panostusta ei yrityssivuille enää Facebookilta näkyvyyttä tipu (paitsi poikkeuksena se, jos onnistut saamaan postauksesi viraaliksi, eli käyttäjät levittämään sitä ilmaiseksi).

Tavallisia sivujulkaisujakin on siis ”sponsoroitava” mainosrahalla, jos haluat saada ne edes kaikkien sivustasi tykkäävien ihmisten silmien eteen. Postausten sponsorointia tehokkaampi tapa kuitenkin on tehdä Facebook-mainonta aina Facebookin omalla mainosten hallinta -työkalulla. Olen itse huomannut, että myös sivujulkaisujen mainostaminen mainostyökalulla tuottaa parempia tuloksia kuin ”Mainosta julkaisua” -nappulan klikkaaminen suoraan sivulla. Jos et siis vielä ole opetellut Mainosten hallinta -työkalun käyttöä, tee se viimeistään nyt.


Yli 55.000 € lanseeraus Facebook-mainonnan avulla

Autoin tänä vuonna erästä asiakastani digituotteen lanseerauksessa Facebook-mainosten osalta ja lanseerauksen lopputulos oli yli 55.000 euron huikea myynti! Tästä myynnistä iso osa (lähes puolet) tuli Facebook-mainosten kautta. Facebook-mainoskampanja oli 2-osainen ja kesti noin kuukauden ajan ja Facebook-mainoksiin siinä käytettiin yhteensä rahaa n. 1150€. Eli aika mukavasti tuli tuottoa mainonnalle :)


Kannattaako siis Facebookissa mainostaa vuonna 2019?

Vastaukseni on: ehdottomasti kyllä, mutta tietyin edellytyksin.

Facebook on edelleen ylivoimaisesti suosituin sosiaalisen median kanava ja mainostajalle se on edelleen ykköskanava tavoittaa asiakkaat.

Sinulla on kuitenkin oltava järkevä suunnitelma Facebook-mainontaan ja mainontaa kannattaa tehdä säännöllisesti. Facebook rakastaa säännöllisyyttä ja se palkitsee säännölliset mainostajat mainosten paremmalla näkyvyydellä (toki muutkin asiat vaikuttavat, mutta tämä on yksi tärkeä seikka).

Tärkeintä on siis järkevä strategia EI suuri budjetti, niin kuin joku voisi ajatella.

Järkevä strategia tarkoittaa kokonaisvaltaisempaa mainonnan suunnittelua kuin vain yhden nopean Facebook-kampanjan toteuttamista ja sitten ihmettelyä siitä, miksi kunnollisia tuloksia (eli myyntiä tai liidejä) ei tullutkaan. Toimivan strategian muodostamiseen voi mennä hieman aikaa, ja jos et ymmärrä sitä, sinun ei kannata lähteä mainostamaan Facebookissa ollenkaan.

Kaikkein menestyneimmät Facebook-mainostajat eivät vain käytä mainostamiseen paljon rahaa, VAAN he tekevät sitä erittäin pitkäjänteisesti ja jatkuvasti mitaten ja kehittäen.

Onnistunutta Facebook-mainontaa varten sinulla tulee olla ainakin seuraavat asiat kunnossa:

1. Sinulla on Facebook-pikseli asennettuna kotisivuillesi.

Pikselin avulla pystyt luomaan mainoksillesi tehokkaampia kohderyhmiä kuin kohdentamalla mainoksia pelkkien kiinnostuksen kohteiden, iän, sukupuolen jne. mukaan. Olen tänä vuonna käyttänyt todella paljon esimerkiksi pikselin avulla luotuja kaksoisolentokohderyhmiä, jotka ovat toimineet erittäin hyvin.

2. Tunnet kohdeyleisösi ja tiedät keinot tavoittaa heidät

Mitä paremmin tunnet ihanneasiakkaasi, sitä paremmin myös Facebook-mainonta onnistuu. Osaat kirjoittaa juuri unelma-asiakastasi puhuttelevia blogikirjoituksia, postauksia ja mainostekstejä ja kohdentaa ne tarpeeksi tarkasti. Pikselin avulla pystyt kohdentamaan mainontaa myös esimerkiksi kotisivuillasi tai jollakin tietyllä sivulla käyneille ihmisille tai sähköpostilistallesi.

3. Sinulla on selkeä tavoite mainoksillesi

Tehokkaalla mainoskampanjalla on aina selkeä tavoite, jonka toteutumista pystytään mittaamaan. Jos esimerkiksi haluat kasvattaa sähköpostilistaasi, on se tietenkin mainoskampanjasi tavoite, jota mittaat  seuraamalla uusien rekisteröitymisten määrää. Mieti siis aina selkeä tavoite kampanjallesi sekä se, kuinka pystyt sitä mittaamaan.

4. Tiedät mitä retargeting tarkoittaa ja osaat hyödyntää sitä

Retargeting-mainonta tarkoittaa mainosten näyttämistä niille ihmisille, jotka ovat jo aikaisemmin nähneet mainoksesi ja klikanneet sitä tai jotka ovat vierailleet kotisivuillasi tai myyntisivullasi esimerkiksi viimeisen viikon sisällä. Harva meistä ostaa tuotteen heti ensimmäisen kerran mainoksen nähtyään vaikka se kiinnostaisikin, joten retargetingilla varmistat, ettet menetä valmiiksi ”lämmitettyjä” kauppoja.


Facebook-mainonnan toimivuuteen vaikuttaa kuitenkin myös moni muu asia kuin pelkästään Facebook-mainos ja sille asetetut kohdennus- ym. asetukset. Näitä asioita ovat esimerkiksi:

  • Laskeutumissivu, johon ohjaat mainoksillasi liikennettä - onko sivu houkuttelevan näköinen, onko sivun copy kunnossa, onko sivulta karsittu kaikki häiriötekijät ja ohjaako sivu asiakastasi juuri haluamaasi tavoitteeseen?

  • Jos ohjaat mainoksillasi lukemaan jotakin blogitekstiä, onko lukijan polku siitä eteenpäin mietitty? Tarjoatko blogikirjoituksesi yhteydessä mahdollisuutta liittyä sähköpostilistalle tai ladata jotakin hyödyllistä materiaalia ilmaiseksi sähköpostiosoitetta vastaan? Miksi siis ohjaat fb-mainonnalla liikennettä blogiisi?

  • Jos ohjaat Facebook-mainonnan avulla ihmisiä liittymään sähköpostilistallesi, millaista ”jälkihoitoa” annat heille liittymisen jälkeen? Pysytkö heidän mielissään ja tarjoatko heille kiinnostavaa sisältöä?

Tässä oli muutamia huomioita ja tärkeimpiä pointteja, jotka halusin nostaa esille Facebook-mainonnasta näin vuoden lopuksi. Kerro jättämällä kommentti alle, oliko näissä sinulle jotakin uutta vinkkiä tai mihin asiaan haluaisit apua ja lisää vinkkejä seuraavissa blogiteksteissäni.

-Karoliina