Magnum opukseni sähköpostimarkkinointiin
Vuosi 2017: Syötin kirjoittamani viestin MailChimpiin ja painoin sydän tykyttäen "Lähetä". Suljin läppärini kannen. Vatsassani tuntui valtava möykky. Koska minun oli pakko saada asiakkaita. Ja sähköpostilistani oli viimeinen toivoni. Sillä olin jo ahtanut jokaisen somekanavani täyteen postauksia – tuloksetta.
Kaksi tuntia myöhemmin menin Gmailiin katsomaan, olisiko kukaan laittanut vastausta viestiini.
Mutta tuuli vain puhalsi Saapuneet-kansiossani.
Seuraavaksi kurkkasin lähettämäni sähköpostin tilastot. 15 poistunut pikkuruiselta 157 nimen listalta. A-P-U-A. Arvasin sen... olen muiden silmissä kamala "spämmääjä".
Mutta mitä edes voisin tehdä toisin?
Olinhan kokeillut kaikki ammattilaisten jakelemat neuvot: Tehnyt segmentointia (tosi järkevää jo muutenkin minikokoiselle listalle). Tuottanut arvoa. Lähettänyt viestejä maksimissaan vain kerran kahdessa viikossa.
Ja heti kun edes yhdellä lauseella mainitsin palveluistani – pelkkää hiljaisuutta.
Siksi jätinkin sähköpostimarkkinointi lähes kokonaan heitteille vuosina 2017-2018.
Kunnes syksyllä 2019 kokeilin jotain täysin uutta. Jotain täysin päinvastaista, mitä kaikki muut neuvoivat ja tekivät.
Ja nyt pikakelauksena tähän hetkeen...
Lähetän listalleni viestejä 4-6 kertaa viikossa. Viimeisen 5 vuoden aikana olen lähettänyt yhteensä 798 viestiä listalleni.
Seuraajani rakastavat viestejäni (lue palautteita täältä). Ja jos en hetkeen laita viestejä, ihmiset jopa kyselevät niiden perään (tositarina tämän vuoden syksyltä).
Ja tällä hetkellä kaikesta liikevaihdostani ~97 % tulee sähköpostimarkkinointini tuloksena.
(Toki, käytän listani kasvattamiseen myös Facebook-mainontaa – mutta itse myynti tapahtuu silti sähköpostitse.)
PLUS: Autan asiakkaitani & valmennettaviani yltämään uusin ennätysmyynteihin sähköpostimarkkinoinnin avulla.
Mikä sitten muuttui?
Jaan jokaisen yksityiskohdan tässä artikkelissa. Siksi voisin kutsua tätä omaksi sähköpostimarkkinoinnin Magnum opuksekseni.
En väitä, että nämä jutut toimivat sinulle. Mutta minulle ja asiakkailleni kaikesta tässä artikkelissa jakamastani on ollut erittäin paljon iloa.
Joten lähdetään ensiksi periaatteista liikkeelle...
Parhaat periaatteeni sähköpostimarkkinointiin 7+ vuodelta
Tiedän, että suurin osa yrittäjistä pelkää sähköpostimarkkinoinnin suhteen spämmääjän leimaa.
Ja ymmärrän tämän pelon täysin. Koska olet varmasti itsekin saanut joskus seuraavanlaisen viestin...
"Heipparallaa vain! Ei ole tullut laitettua viestiä pitkään aikaa, hupsidupsiii. Mutta ei hätää – koska nyt minulla on MEGA-ALENNUS SINULLE VAIN TÄNÄÄN! HUOMENNA TÄMÄ EI OLE ENÄÄ MAHDOLLISTA. JOTEN OSTA, OSTA, OSTA NYT!"
Tuttua? Ainakin minulle – ja monelle muullekin.
Spämmäämistä? Ehdottomasti.
Mutta vaikka 99 % yrittäjistä ja yrityksistä lähettää tällaisia viestejä... Se EI tarkoita, että sinunkin pitää.
Koska totuus on, että laittamalla suhteen eurojen edelle pystyt rakentamaan aitoa yhteyttä seuraajiisi – ja siltikin myymään samalla juttujasi.
Eikä kukaan pidä sinua spämmääjänä. Lupaan sen.
Mutta se vaatii, että unohdat kaiken, mitä jo tiedät sähköpostimarkkinoinnista. Ja uudelleenohjelmoit ajatteluasi. Sitä se vaati minultakin.
Valmis? Hyvä.
Periaate 1. Ruudun takana on AINA oikea ihminen.
Vaikka ihmiset liittyvät listallesi – se ei silti anna sinulle oikeutta ampua heidän sähköpostiinsa kaiken maailman roskaa. Eikä varsinkaan pelkkiä "osta, osta, osta" -maileja.
Sähköpostilista ei ole mikään pankkiautomaatti, josta voi aina tarvittaviessa nyhtää rahaa. Siksi pidä tiukasti mielessäsi:
Jokaisen sähköpostiosoitteen takana on elävä, hengittävä ja tunteva ihminen. Ei mikään kasvoton datapiste.
Viestejäsi siis lukevat – ainakin toistaiseksi – oikeat ihmiset. Joten arvosta heidän aikaansa ja tarjoa aina arvoa viesteilläsi (tästä kohta lisää), vaikka myisitkin jotain joka viestissäsi.
Tällä tavalla pystyt rakentamaan syvää suhdetta jokaiseen tilaajaasi. Ja luomaan siten tosifaneja bisnekseesi. Mikä pitkässä juoksussa tarkoittaa sinulle myös paljon lisää kolikoita yrityksesi kassalippaseen.
Periaate 2. Luo asiakkaita ennen kuin raha edes vaihtaa omistajaa.
Ymmärrä tämä:
Lähtökohtaisesti kaikki markkinointi on häiriköimistä. Ja siksi sinun pitää pitää huoli siitä, että jokainen viestisi tarjoaa lukijalle arvoa (kuten uusia oivalluksia tai viihdettä).
Se on AINOA tapa luoda asiakkaita jo kilometrejä ennen kuin raha edes vaihtaa omistajaa. Esimerkiksi...
Lähes kaikki henkilökohtaiset asiakkaani ovat lukeneet viestejäni 1-2 vuotta ENNEN kuin he palkkaavat minut. Ja siksi saan lähes poikkeuksetta kuulla alkukartoituspuheluissa yrittäjien kertovan, miten he päättivät jo ennen puhelua haluavansa työskennellä kanssani.
Myyminen oli siis jo hoidettu alta pois sähköposteillani ennen varsinaista kartoituspuhelua.
Ihan kiva, eikö?
Ja erityisesti loistava osoitus siitä, miten laittamalla suhde eurojen edelle myyminen muuttuu jopa lähes tarpeettomaksi.
(Pian näytän sinulle simppelin tavan, miten pystyt luomaan asiakkaita ennen kuin raha vaihtaa omistajaa.)
Mutta muista kuitenkin: Sähköpostimarkkinointi on maraton. Ei pikajuoksu. Suhteen rakentaminen ottaa aina aikaa. Mutta siihen kannattaa panostaa.
Ja siitä päästäänkin viimeiseen periaatteeseen...
Periaate 3. Tärkeintä on suhde listaasi – ei sähköpostilistasi koko.
Minulla on ollut asiakkaita, joilla on yli 10 000 sähköpostiosoitteen listoja. Mutta minulla on ollut myös asiakkaita, joilla on pikkuruinen ~1500 nimen lista.
Ja lähes poikkeuksetta pikkuruiset listat päihittivät isot listat.
Miksi?
Koska monet ovat keskittyneet vain maksimoimaan listansa kasvun... ja "printtaamaan" jokaisesta kontaktista rahaa mahdollisimman nopeasti. Eikä siinä mitään. Tämä on yksi strategia, joka kyllä sinänsä toimii (tuottaa rahaa). Mutta se ei silti ole toimivin tapa pitkällä aikavälillä.
Koska kun keskityt sähköpostimarkkinoinnillasi auttamaan prospektejasi heidän matkallaan: ylittämään haasteita, välttämään virheitä ja tekemään oikeita ratkaisuja HEIDÄN tilanteelle...
Ihanneasiakkasi alkavat nähdä sinut luotettuna neuvonantajana ja oppaana.
He alkavat luottaa asiantuntemukseesi.
Nähdä ratkaisusi ainoana todellisena vaihtoehtona ongelmaansa.
Jolloin sinä pystyt luomaan omasta (pikkuisestakin) listastastasi ihan mukavan myyntikoneiston (en hirveästi pidä sanasta, mutta en keksi parempaa).
Minullakin on tällä hetkellä vain 4701 nimen lista. Enkä yritä edes maksimaalisesti sitä kasvattaa. Vaan pyrin sen sijaan maksimoimaan suhteeni jokaiseen kontaktiin. Ja samalla tietysti yritän karsia vääränlaisia (aka. ketä en edes pysty auttamaan) ihmisiä pois.
Siinä kolme ydinperiaatetta, jotka auttavat sinua tekemään parempaa sähköpostimarkkinointia. Näiden sisäistäminen vie kuitenkin aikaa. Ja siksi ei kannata liikaa huolestua, jos vielä kuukausienkin päästä ajattelet "eurot edellä".
Mutta kun pyrit pitämään nämä mielessäsi aina sähköpostimarkkinointia tehdessäsi, pian nämä kyllä tarttuvat mieleesi. Ja alat muistaa ne melkein automaattisesti.
Käydäänpä sitten kiinni itse käytäntöön... paitsi että ennen sitä käsitellään yksi asia pois alta...
Mikä on paras sähköpostimarkkinointiohjelma? Vastaus voi yllättää...
Olen käyttänyt MailChimpia, ActiveCampaignia, Hubspotia, Klavioyta. Ja nykyisin minulla on käytössä Kit (ent. ConvertKit).
Mutta totuus on, että...
Ei ole olemassakaan parasta sähköpostiohjelmaa.
Koska paljon tärkeämpään on 1) yllä mainitsemani periaatteet ja 2) valitsemasi strategian toteuttaminen (kohta tästä lisää).
Koska mikään sähköpostiohjelma ei itsessään tuota sinulle euroakaan myyntiä. Piste.
Ja siksi perustan pitää olla ensin kunnossa – ennen kuin tuhlaat ajatustakaan "oikean ohjelman" valitsemiseen.
Mutta jos silti haluat minun suositukseni...
Suosittelen Kitiä. Koska se on suunniteltu erityisesti yrittäjiä varten (eikä isoja yrityksiä varten, kuten monet muut).
Sen käyttäminen on todella simppeliä. Ja heillä on loistava asiakastuki (toki vain englanniksi). Mutta nykyään heiltä löytyy myös tekoälyavustaja, joka puhuu loistavaa suomea.
Paras osuus?
Kitillä pääsee alkuun ilmaiseksi. Ilmainen versio tarjoaa yhden automaation, rajattomat viestit ja voit kasvattaa listasi koon 10 000 tilaajaan asti.
Joten tällä pääset loistavasti alkuun.
Voit tämän linkin kautta napata ilmaisen tilin itsellesi. Minä saan siitä hyvästä pari kolikkoa kahvikassaani. Joten jos otat linkkini kautta tilin Kitiin – laita minulle viestiä karoliina(a)karoliinabehm.fi ja lähetän sinulle paluupostina tekemäni ilmaisen Aloituspaketin Kitin käyttöön videoiden kera.
Mutta kuten sanottu. Kaikki ohjelmat toimivat sinänsä ihan yhtä hyvin. Joten valitse se, mikä sinulle vain on mieluisin.
No niin. NYT päästään siihen, mitä olet odottanut...
Perustukset kuntoon:
Miten aloittaa sähköpostimarkkinointi
Osa tästä osiosta voi olla sinulle jo tuttua juttua. Mutta suurimmaksi osaksi nämä ovat aika lailla ristiriidassa yleisten neuvojen kanssa.
Ensimmäinen tehtäväsi on tietysti aloittaa listan kerääminen.
1. Vastustamaton liidimagneetti. Sinulla pitää olla jokin asia, jolla houkuttelet oikeanlaisia ihmisiä listallesi. Mutta nyt en puhu mistään tavallisesta "anna vain jotain parissa minuutissa keksimääsi roskaa ilmaiseksi" -liidimagneetista.
Se on MASSIIVINEN VIRHE. Koska silloin liidimagneettisi ei takuuvarmasti liity millään tavalla myytävään tuotteeseesi. Minkä johdosta listallesi liittyy täysin vääränlaisia ihmisiä.
Ja siinä saat sitten raapia päätäsi ihmetellen, miksi kukaan ei osta mitään. Tai miksi ihmiset lähtevät massoittain pois listaltasi.
Toinen virhe on toki myös se, että liidimagneetista kasataan massiivinen 100-sivuinen opas. Tai 5 tunnin videosarja.
Sillä tämä johtaa siihen, että ihmiset hämmentyvät liiasta tiedosta (saatuna liian pian). Ja toisekseen, aiheutat ihmisille epäonnistumisen tunteen heti alkuun, koska he eivät saa kulutettua edes ilmaista materiaaliasi. Joten mitä luulet, kuinka innokkaita he ovat ostamaan sinulta jotain tämän jälkeen? Niinpä.
Mitä sitten tehdä?
Ratkase mikro-ongelmia.
Prosessi on erittäin simppeli.
Askel 1. Ymmärrä ensiksi asiakkaasi iso, merkittävä ongelma. Esimerkiksi:
Jos olisin kiinteistövälittäjä ja haluaisin liidejä, yrittäisin auttaa ihmisiä myymään oman kotinsa (iso ongelma). Koska tällä tavalla saisin houkuteltua niitä ihmisiä, jotka miettivät oman asunnon myymistä itsenäisesti tai välittäjän avulla.
Askel 2. Listaa, mitä kaikkea mikro-ongelmia isoon ongelmaan liittyy.
Asunnon myymisessä mikro-ongelmia ovat myynti-ilmoituksen tekeminen, asunnon stailaaminen kuvia varten, esittelykuvien ottaminen, näyttöjen järjestäminen, jne.
Askel 3. Seuraavaksi ota yksi mikro-ongelma ja muuta se liidimagneetiksi. Esimerkiksi:
Mikro-ongelma: Asunnon stailaaminen
Liidimagneetti: Miten sisustaa kotisi myyntikuntoon yhdessä päivässä
Huomaatko?
Liidimagneetti on heti hyödyllinen. Liidimagneetin lataaja saa yhdessä päivässä ratkaistua yhden pienemmän ongelman pois alta.
Ja mitä luulet: Luoko tämä luottamusta välittäjään? Ehdottomasti.
Siksi älä yritä rakentaa jotain 100 sivun PDF-oppaita. Vaan ratkaise pieniä, mutta merkittäviä ongelmia. Näin luot heti ensikontaktista lähtien suhdetta ja luottamusta liideihin. Ja saat heille heti kärkeen onnistumisen tunnetta, koska he pystyvät kuluttamaan liidimagneettiasi.
Mitä seuraavaksi kun ihmiset liittyvät listallesi? Hyvä kun kysyit.
2. Toivota ihmiset tervetulleeksi maailmaasi.
Ala siis välittömästi myymään. Vitsi.
Paitsi että, se on todellisuutta.
Listallesi liittyneet ihmiset odottavat saavansa Punainen matto -kohtelua. Mutta silti monet (ehkä sinäkin?) yrittäjät saapuvat paikalle puolihuolimattomasti Crocsit jalassa. Ja yrittävät heti myydä jotain:
Viesti 1. Vähän esittelyä: "Heippa, minun nimeni on XYZ ja näin voin auttaa sinua..."
Viesti 2. Myyntipumppu alkaa: "Minulla on muuten näitä ja näitä tuotteita... Ja laitoin nyt yhden -50 % alennuksella... joten OSTAAAAA."
Viesti 3. Painostaminen kehiin: "Huomasin, ettet ollut vieläkään napannut XYZ-tuotettani / palveluani... mikä mättää??!!"
Viesti 4. Ei toistu -kortti: "Kai tiesit, etten tee tällaisia alennuksia koskaan [vaikka teen joka toinen viikko]? Joten tartu tähän NYTNYTNYT..."
Ja niin edelleen.
Ei hyvä.
Äläkä ymmärrä minua väärin. En tarkoita, etteikö tervetuloa-sarjassa voisi myydä jotain.
En missään nimessä. Mutta kokemuksieni perusteella on parempikin tapa:
Vedä jokaisella viestillä oikeanlaisia prospekteja syvemmälle maailmaasi... ja ennen kaikkea KARSI vääränlaisia ihmisiä.
Koska mikään ei nakerra sähköpostimarkkinointisi tehoa pahemmin kuin vääränlaiset ihmiset listallasi.
Esimerkiksi en halua listalleni yrittäjiä, jotka etsivät "yhdessä yössä rikkaaksi" -ratkaisuja. Päinvastoin. Haluan listalleni "kasvata bisnestäsi hitaasti" -yrittäjiä. Huomaat jo laskeutumissivustani, miten teen tätä karsintaa.
Joten kun suunnittelet omaa tervetuloa-sarjaasi, pohdi: Mitä liittyjän pitää tietää / oivaltaa / uskoa ENNEN kuin hän voi ostaa minulta?
Listaa kaikki ajatuksesi. Ja muovaa niistä yhtenäinen 3-5 viestin kokonaisuus. Tervetuloa-sarjasi ei tarvitse olla tuon pidempi.
3. Valitse sinun bisneksellesi sopiva strategia.
Tiedän, että maailma – ja Suomikin – on täynnä kaikenlaisia ammattilaisia. Ja kaikilta löytyy jonkinlainen "tämä sopii ihan kaikille" -malli sähköpostimarkkinointiin.
Totuus?
Jokaisen yrittäjän pitää löytää itselleen sopiva strategia. Tiedän yrittäjiä, jotka pyörittävät 120 000 euron liikevaihtoa lähettämällä yhden viestin viikossa.
Mutta tiedän myös yrittäjiä, jotka lähettävät melkein joka päivä viestejä. Ja myyvät jokaisessa viestissään.
Siksi jokaisen pitää löytää oma tasapainonsa sisällön ja myymisen kanssa. Oma strategiani on aika yksinkertainen:
Pidän säännöllisesti (varmaan keskimäärin 3-4 kertaa viikossa) yhteyttä listaani. Ja myyn jokaisessa viestissä. Lisäksi teen isomman "promootion" keskimäärin 1-2 kuukauden välein. Nykyään ehkä jopa harvemmin.
Mutta jos minun pitää antaa jokin neuvo:
Valitse strategia, joka toimii SINULLE. Ja ennen kaikkea pysy siinä. Eli jos päätät lähettää kaksi kertaa viikossa maileja – lähetä ne mailit.
Älä tee sitä virhettä, että lähetät kaksi viikkoa putkeen joka päivä viestejä. Ja hiljenet sitten seuraavaksi 9 kuukaudeksi. Tämä on takuuvarma tie epäonnistumiseen sähköpostimarkkinoinnissa.
Seuraavaksi sitten ehkä yhteen tärkeimpään asiaan...
Miten kirjoittaa mukaansatempaavia sähköposteja listallesi
Kun sinulla on perusta kunnossa – seuraavaksi pitäisi näpytellä sanoja ruudulle. Tiedän. Helpommin sanottu kuin tehty. Mutta annan sinulle perusperiaatteet vaikuttavan copyn kirjoittamiseen (aka. copywriting). Näillä pääset alkuun, vaikka olisit täysi aloittelija. Ja vaikka olisit jo kokeneempikin – saat silti lisää tehoa copyysi.
1) Universaali kaava sähköpostiviesteihin. Paras kaava / rakenne sähköposteihin on "Koukku → Tarina → Tarjous". Opin tämän ClickFunnelsin perustajalta Russel Brunsonilta. Ja mitä enemmän olen kirjoittanut sähköposteja – totean joka kerta, että kaikki viestini noudattelevat tätä. Puretaan nopeasti tämä osiin:
Tarjous. Aloita viestisi suunnitteleminen aina siitä, mitä sinulla on ihmisille tarjota. Haluatko myydä jonkun idean / menetelmän / tuotteen / palvelun? Äläkä tyydy tässä kohtaa ajattelemaan vain "Tässä on tuotteeni – osta se." Ei, ei, ei. Vaan keskity siihen, mitä siitä on hyötyä (aka. lupauksesi) lukijalle. Se on tarjouksesi ydin.
Tarina. Mikä on paras tarina demonstroimaan myytävän asiasi hyödyn? Tarina voi olla melkeimpä mikä tahansa. Kerron itse paljon erilaisia tarinoita historiallisista hahmoista & tapahtumista, omasta elämästäni ja muista ihmisistä.
Koukku. Mitä tarinassasi on sellaista, että saat napattua ihmisten huomion ja heidät kiinnostumaan viestistäsi? Laita ideoita ylös. Tästä muodostuu lopulta viestisi otsikko.
Vaikka tarjous onkin näistä kaikista tärkein, niin siltikin sinun pitää ennen tarjoukseen pääsemistä osata viestiä ideasi. Siksi...
2) Opettele kertomaan tarinoita. Kuten artikkelin alussa sanoin: Sinun tehtäväsi on rakentaa suhdetta seuraajiisi. Ja siksi opettelisin kertomaan tarinoita. Koska tarinat ovat paras tapa oivalluttaa ja viihdyttää ihmisiä. Meidän ihmisten aivot on "ohjelmoitu" vastaanottamaan informaatiota tarinamuodossa. Ja siksi aina kun kerrot tarinoita, pystyt kuljettamaan viestisi suoraan ihmisten sydämiin – ilman vastusteluja.
Tässä kaksi parasta artikkeliani tarinankerrontaan:
Tarinankerronta on yrittäjän tärkein taito.
Opit sähköpostimarkkinointiin Top Gun -elokuvasta.
Näillä pääset loistavasti alkuun. Mutta älä kerro ihan mitä tahansa tarinoita. Mistä päästäänkin seuraavaan pointiin...
3) Opeta asiakkaasi ongelmasta. Kerroit sähköposteissasi tarinoita tai et – siltikin sinun pitää opettaa lukijallesi hänen ongelmastaan. Mitä tarkoitan? Esimerkiksi:
Sinun pitää auttaa lukijaasi näkemään, mitkä ratkaisut eivät toimi ongelmaan. Tai mitä virheitä lukija tekee ratkaistakseen ongelmansa. Tai ratkaiseeko hän edes oikeaa ongelmaa?
Tällä tavalla varmistat, että viestisi kiinnostavat yleisöäsi. Koska jos et auta seuraajiasi ymmärtämään paremmin heidän ongelmaansa, miksi kukaan vaivautuisi lukemaan viestejäsi? Niinpä.
4) Kirjoita kuin kirjoittaisit hyvälle ystävälle. Kukaan ei mene sähköpostiin lukemaan mainoksia. EI KUKAAN. Mutta jos olet saanut viestin joltain tuttavaltasi tai ystävältäsi – luet varmasti sen ensimmäisenä. Ja ehkä vasta sitten katsot "päivän mainokset", jos silmiisi sattuu osumaan jotain kiinnostavaa.
Siksi pitkällä tähtäimellä sinun kannattaa kirjoittaa jokainen viesti kuin kirjoittaisit sen ystävällesi. Sillä tavalla luot luonnolliselta tuntuvan viestin, etkä kuulosta robotilta. Ja tuot viestiin mukavaa keskustelevuutta.
BONUSVINKKI: Olet aluksi copyn kirjoittamisessa sysip*ska. Sori. Mutta se on totta. Ja se pitää hyväksiä. Niin olin minäkin.
Se polku pitää kuitekin käydä, jos haluat kehittyä paremmaksi. Koska mitä enemmän kirjoitat, sitä paremmaksi siinä tulet. Jokainen uusi viesti on mahdollisuus kehittyä edes 1 % verran paremmaksi. Ja jo vuodessa pystyt näkemään kilometrien mittaisen harppauksen omissa copy-taidoissasi.
Jos haluat copywritingin kirjoittamiseen lisää neuvoja – suosittelen aloittamaan tästä oppaastani.
Seuraavat askeleesi
Ota ensimmäisenä haltuun sähköpostimarkkinoinnin periaatteet. Aloita keräämään sähköpostilistaasi (jo tänään). Ja aloita heti lähettämään säännöllisesti viestejä listallesi. Ja muista: Älä ylianalysoi sähköpostiohjelman valintaa – hukkaat vain aikaasi.
Tärkeintä on aloittaa nyt. Koska tehty on parempi kuin täydellinen.
Piditkö tästä artikkelista? Hyvä.
Liity jo tuhansien muiden yrittäjien joukkoon ilmaisen uutiskirjeeni tilaajaksi… ja annan sinulle kiitoksena ilmaisen oppaan viihdyttävään sähköpostimarkkinointiin.
Se parantaa tämän oppaan kanssa entisestään sähköpostimarkkiointiasi.
Opas näyttää sinulle esimerkiksi, miten…
✅ Kasvatat bisnestäsi uusilla, onnellisilla asiakkailla jo ennen kuin raha edes vaihtaa omistajaa. (Yritykseni menestys on perustunut tälle periaatteelle jo 3+ vuotta)
✅ Muutat sähköpostimarkkinointisi spämmäämisestä suhdetta & brändiä rakentavaksi – jotta luot bisnekseesi lauman tosifaneja, jotka haluavat kuluttaa juttujasi, tuotteitasi, palveluitasi… ja jopa suositella sinua ympäri somea
✅ Nappaat ihanneasiakkaidesi huomion & kiinnostuksen satojen muiden sähköpostien viidakosta
Ota ilmainen opas käyttöösi alapuolelta. Lähetän sen jälkeen oppaan sinulle välittömästi.